Sari Virta lähtee ehdokkaaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin

toukokuu 20, 2010 | Kategoria: Yleinen

Tiedote 19.5.2010
TUL:n kehittämisjohtaja Sari Virta, 41 lähtee eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2011 vaaleissa. Lopullista päätöstään pitkään kypsytellyt Virta haluaa olla tavoittelemassa Vasemmistoliitolle kolmatta eduskuntapaikkaa Uudeltamaalta.
– Uudenmaan vaalipiiri on suurin ja haastavin. Puolueiden johtohahmot, ammattipoliitikot ja julkkikset rynnivät täältä parlamenttiin. Haluan uskoa siihen demokratiaan, että myös tavisehdokkaiden on mahdollista päästä läpi Suomen väkirikkaimmassa vaalipiirissä. Se vaatii kuitenkin työtä niin ehdokkaalta itseltään kuin tukiryhmäläisiltäkin.
Virta muistuttaa, että vaalikampanjan tekeminen tuo vuorokauteen toisen työpäivän.
– Kampanjointi on toisaalta lähtenyt käsistä siinä, miten paljon euroja on käytettävä näkyvyyden saamiseksi ja läpimenon varmistamiseksi. Kevein perustein en päätöstäni halunnut tehdä, vaikka EU-vaalien jälkeen on pidetty itsestään selvänä, että lähden ehdokkaaksi myös tuleviin eduskuntavaaleihin.
Perhe tukee ja kannustaa
Kaksilapsisen Sari Virran perheessä on syksyllä edessä uusi tilanne, kun esikoinen aloittaa opinpolkunsa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtajana Vihdissä toimiva Virta kokee myös valtuutetun työn vievän juuri niin paljon aikaa, kun siihen haluaa käyttää.
– Työn, perheen, luottamustoimien ja vaalikampanjan yhdistäminen on palapeli, jonka rakentamista kannattaa pienten lasten perheen äitinä miettiäkin.
Virta toteaa, että hän ollut nuorimmaisen syntymän jälkeen mukana neljissä vaaleissa.
– Perhe kannustaa ja tukee pienimmästä suurimpaan tätäkin kampanjaa.
Eduskunnan on jättämässä moni nainen, ja myös pienten lasten äiti. Virtaa onkin askarruttanut niin eduskunnan kuin yleensä työelämän johtamispaikkojen ”sopimattomuus” pienten lasten äideille.
– Omalla ehdokkuudella haluan osoittaa, että politiikkaan osallistuminen ei tarkoita perhe-elämän hylkäämistä. Naisia ja äitejä tarvitaan päätöksenteon ja työelämän kaikilla tasoilla. Politiikan tätä suuntaa voivat olla muuttamassa vain naiset itse, mutta toki hyvässä yhteistyössä miesten kanssa.
Virta oli Vihdin kunnan uusintavaalien 2009 yksi ääniharavista lisäten ainoana ehdokkaana merkittävästi äänimäärää kuntavaaleista 2008. Viime vuoden europarlamentin vaaleissa hän sai 2?256 ääntä.

Valtuustopuheet ja aloitteet löydät täältä

Haku

Vasemmistoliitto