Arkisto ajalle huhtikuu, 2015
Varavaltuutettu Pulkkisen puhe 29.3.2015: Henkilöstöraportti vuodelta 2014
huhtikuu 7, 2015 | Kategoria: valtuusto 03/2015
Vihdin kunnan toimintakyvyn kannalta on oleellisinta, että meillä on osaavia ja taitavia viranhaltioita ja työntekijöitä. Sellaisia täällä tänään palkittiinkin. On huojentavaa nähdä, että Vihti on onnistunut v. 2014 työnantajana niin hyvin kuin se henkilöstöraportissa osoittaa. Sairaspoissaolojen ja tapaturmien määrä ovat vähentyneet. Työtyytyväisyys on lisääntynyt. Erityisen tärkeää on, että halutaan kehittää toimintaa. Tästä yhtenä esimerkkinä on, että Vihdin kunnan osaajia koulutetaan ja työntekijät hakeutuvat jopa aktiivisesti itse ammattitaitojaan kehittävään toimintaan.
Valtuutetttu Seurasen puhe 29.3.2015: muutokset Karviaisen v. 2015 talousarvioon
huhtikuu 7, 2015 | Kategoria: valtuusto 03/2015
Vihdin kunta asetti perusturvakuntayhtymä Karviaiselle säästötavoitteet vuodelle 2015. Karviainen päätti lakkauttaa Vihdin kirkonkylän hoivaosaston ja siirtää palvelu Attendolle. Valtuutettu Seuranen piti aiheesta Vasemmistoliiton puheenvuoron. Asia meni äänestykseen ja tuloksin 17-25 hoivaosasto päätettiin lakkauttaa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä (Karita Seuranen, Maija Jakka ja varavaltuutettu Tapio Pulkkinen) kannattivat hoivaosaston säilyttämistä. Tässä valtuutettu Seurasen puhe:
Nummelan torilla 11.4 tavattavissa Paavo Arhinmäki sekä ehdokkaita
huhtikuu 7, 2015 | Kategoria: Yleinen
Vihdin Vasemmistoliiton teltta torilla klo 9-13. Tarjolla makkaraa ja ehdokkaita.
Valtuustopuheet ja aloitteet löydät täältä
Linkit
Arkisto
- marraskuu 2018
- helmikuu 2018
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- kesäkuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- lokakuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010