Arkisto ajalle joulukuu, 2015
valtuutettu Sari Virran puhe valtuustossa 7.12.2015: Espoon ja Kauniaisten kaupunkien sekä Kirkkonummen ja Vihdin kuntien sopimus yhteistyön kehittämisestä
joulukuu 10, 2015 | Kategoria: valtuusto 12/2015
Olemme saaneet neljän kunnan kuntarakenneselvityksen tiedoksemme. Yllättävää kenellekään ei ole se, ettei mitään kuntayhdistymisiä esitetä. Alunperinkin ainakin piilotavoite oli syventää edes yhteistyötä, jota joiltain osin on ollut olemassa tai josta on ainakin juhlapuheissa puhuttu. Itse asiassa meillä on paljon suuremmat uudistukset Suomessa menossa, kun hallitus on tehnyt päätöksensä 18 itsehallintoalueen perustamisesta ja niihin liittyvästä 15 alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuusta. Mitä siis vuodesta 2019 jää kuntien tehtäviksi, kun leijonan osan budjetista nielleet sote-palvelut toteutetaankin siitä lähtien suuremmissa yksiköissä? Kuntaan jäävät opetus- ja kulttuuripalvelut, tekniset palvelut, elinkeinotoiminta ja työllisyyttä edistävät palvelut. Toisin sanoen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, paikallisen identiteetin ja demokratian edistäminen sekä elinvoiman edistäminen.
valtuutettu Sari Virran puhe valtuustossa 7.12.2015: kiintiöpakolaisten ottaminen Vihtiin
joulukuu 10, 2015 | Kategoria: valtuusto 12/2015
Saimme eilen viettää 98 vuotiaan isänmaamme juhlapäivää. Päivässä on meille kaikille oma merkityksensä kunkin omassa lähipiirissä, mutta yhdistävä tekijä on varmasti se, että saamme elää itsenäisessä, turvallisessa kotimaassa, missä vallitsee rauha.Eilinen päivä sai liikkeelle monia ajatuksia tämän päivän Suomesta. Valitettavasti liian paljon surullisia mietteitä siitä, mihin suuntaan Suomi on menossa. Kovat arvot ja asenteet ovat kasvamassa monella rintamalla, erityisen surullista tämä on suhtautumisessa toisiin ihmisiin, ihmisarvoon, toisten kunnioittamiseen, erilaisuuden kunnioittamiseen, sen sietämisestä puhumattakaan.Vihti haluaa strategiansa mukaisesti olla moderni, luonnonläheinen, yhteisöllinen kasvukunta. Olemme tekemässä ratkaisevaa päätöstä sen suhteen, miten vastaamme ruuhka-Suomeen sijoittuvan kuntamme osalta maahanmuuton haasteeseen. Päätämmekö tänään olla visiomme mukainen moderni kunta ja olla osa tulevaisuuden metropolialuetta (jos sellaiseen joskus päädytään), päätämmekö osaltamme ottaa tänne eteläiseen Suomeen pakkautuvan maahanmuuttajaväestön vastaan valmistautuneena ja valmiina?
Valtuustopuheet ja aloitteet löydät täältä
Linkit
Arkisto
- marraskuu 2018
- helmikuu 2018
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- kesäkuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- lokakuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010