valtuusto 01/2012
Karita Seurasen aloite ”OVIKELLOJEN HANKKIMINEN LIIKUNTASALIEN ULKO-OVILLE”
elokuu 6, 2012 | Kategoria: valtuusto 01/2012
Vihdin kunta vuokraa ilta- ja viikonloppukäyttöön koulujen liikuntatiloja. Monesti liikuntasalit on sijoitettu niin että liikuntasalin ja ulko-oven välissä on vähintään tuulikaappi ja eteisaula, joskus hieman pidempikin matka. Useinkaan liikuntasaleissa ei ole ikkunoita ainakaan sillä korkeudella että olisi mahdollisuus nähdä salin sisälle. Osassa ulko-ovista on käytössä aikalukko eli ovet ovat auki vain tietyn aikaa salivuoron alkamisen aikoihin, mutta esimerkiksi Otalammen koululla ulko-ovi on koko ajan kiinni. › Lue koko artikkeli
Sari Virran aloite ”KULTTUURISETELEIDEN TARJOAMINEN TYÖTTÖMILLE JA VÄHÄVARAISILLE”
elokuu 6, 2012 | Kategoria: valtuusto 01/2012
KULTTUURISETELEIDEN TARJOAMINEN TYÖTTÖMILLE JA VÄHÄVARAISILLE
Me valtuutetut saimme mahdollisuuden upeaan kulttuurielämykseen Vihdin Teatterin ensi-illassa reilu viikko sitten. Kunnan tukemia tai järjestämiä kulttuuritapahtumia järjestetään meillä jonkin verran ja niiden toivoisi olevan kaikkien halukkaiden ulottuvilla.
Jo yksistään liikkuminen eri kulttuuritilaisuuksiin on osalle kuntalaisista haastavaa, kun joukkoliikenne ei ole kattavaa ja tilaisuuksia on eri puolilla kuntaa. Toisaalta on myös niitä ihmisiä, jotka ovat syrjäytyneet lähes kaikesta kulttuuritarjonnasta köyhyyden ja tiedon puutteen vuoksi.
Kaikkein pienituloisimmat käyttävät kulttuuripalveluja kaikkein vähiten. Tämä on harmi, sillä kulttuuri vähentää todistetusti syrjäytymisriskiä, lisää erityisesti hyvinvointia ja ihmisen kokemaa yhteiskunnallista osallisuutta.
Esitän, että Vihdin kunta ottaa käyttöön kulttuurisetelijärjestelmän, jossa kulttuuriseteleitä jaetaan työttömille ja pienituloisille. Näillä seteleillä pääsisi maksutta katsomaan esimerkiksi Vihdin teatterin näytöksiä tai muita kunnan tukemien kulttuurijärjestöjen järjestämiä maksullisia tilaisuuksia, kuten konsertteja.
Seteleillä ei pääsisi ensi-iltoihin tai loppuunmyytyihin näytöksiin / konsertteihin. Tällä tavoin seteli ei maksaisi käytännössä mitään, sillä näytökset ja konsertit pyörivät joka tapauksessa, eikä niiden kustannus muutu vaikka sali olisi täynnä. Samalla lisättäisiin pienituloisten hyvinvointia. Kyseessä on ns. win-win-tilanne, eli kaikki voittavat.
Seteleitä voitaisiin tarjota työvoimatoimistossa ja Karviaisen sosiaalipalvelujen puolella samalla kun virkailijat käsittelevät asiakkaiden muitakin asioita. Lisätyötä ei näin juurikaan tulisi.
Seteleiden saajina voisivat olla ensisijaisesti pitkäaikaistyöttömät ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja sen jälkeen muut pienituloiset.
Esitän, että Vihdin kunta rupeaa tarjoamaan edellä kuvatun kaltaisia kulttuuriseteleitä pienituloisille kuntalaisille.
Sari Virta
aloitteessa mukana Karita Seuranen, Maija Jakka, Heidi Sume-Hänninen, Tiina Veräjänkorva, Sikke Leinikki
Sari Virran aloite ”SELVITYS OTALAMMEN BUSSIYHTEYKSIEN TURVAAMISEKSI”
elokuu 6, 2012 | Kategoria: valtuusto 01/2012
SELVITYS OTALAMMEN BUSSIYHTEYKSIEN TURVAAMISEKSI JA PALVELUIDEN SAATAVUUDEN VARMISTAMISEKSI
Vihdin kunnan joukkoliikennetarjonta on huonoa. Vain Nummelassa asuvien osalta joukkoliikenneyhteydet Helsinkiin ovat tyydyttävät ja vuorotarjonta on riittävää. Vihti ei menesty sillä strategialla, että kaikki kehitys ja palvelut keskitetäään Nummelaan.
Karita Seurasen puhe tammikuun 2012 valtuustossa: asuntostrategia
elokuu 6, 2012 | Kategoria: valtuusto 01/2012
Karita Seuranen piti 30.1.2012 valtuustossa Vihdin Vasemmistoliiton puheenvuoron asuntostrategiasta. Seurasen ehdottama muutos asuntostrategian pituudesta hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti.
Sari Virran puhe tammikuun 2012 valtuustossa: kunnanjohtajan valinta
elokuu 6, 2012 | Kategoria: valtuusto 01/2012
Sari Virta piti Vihdin Vasemmistoliiton puheenvuoron 30.1.2012 valtuustossa, kun valtuusto äänesti uudesta kunnanjohtajasta.
Valtuustopuheet ja aloitteet löydät täältä
Linkit
Arkisto
- marraskuu 2018
- helmikuu 2018
- maaliskuu 2017
- helmikuu 2017
- tammikuu 2017
- joulukuu 2016
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- kesäkuu 2016
- huhtikuu 2016
- maaliskuu 2016
- tammikuu 2016
- joulukuu 2015
- marraskuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- tammikuu 2015
- lokakuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- helmikuu 2014
- tammikuu 2014
- joulukuu 2013
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- helmikuu 2013
- tammikuu 2013
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010